sunnuntai 16. joulukuuta 2012

5 viikkoa

 
5 viikkoa täynnä! Pennut ovat jo jonkin aikaa päässeet juoksentelemaan makkarin lattialla. Viikolla tapahtui kuitenkin SUURI asia. Me MUUTETTIIN! päästiin olkkariin isompiin tiloihin.


Tosin tämäkin tuntuu silloin tällöin vankilalta!


Saatiin myös uusi hieno ruokapöytä. Siinä on tyttöjen puoli ja poikien puoli. Tosin se on toiveajattelua että omilla paikoilla pysyttäisi jotenkin tiiviisti. Näin ruokailun alkuvaiheessa näyttää kovin siistiltä. Mutta ruokailun edetessä kiipeillään pöydällä, painitaan kesken kaiken, syödään kaverin kupista yms. pikkujäynää.
Ruoka koostuu vaihtelevasti Royal Canin Starterista, Starter moussesta ja jauhelihasta. Siru käy myös useita kertoja päivässä imettämässä.
Toisin kuin noutajat terrierit osaavat käyttää vesikuppia juomiseen, ei kylpemiseen.


 
 
 
 
 
Välillä on päästy "vankilan" ulkopuolelle. Myös perheen muihin koiriin on tutustuttu valvotusti. Isot eivät kyllä suoraan sanottuna ole kovin kiinnostuneita, kuten kuvasta näkyy.
 
 




 
Lelut ovat alkaneet saada kyytiä!


tiistai 11. joulukuuta 2012

Viikonloppuna Messukeskuksen näyttelyssä

Kävin turisteilemassa viikonloppun Messukeskuksen supersuuressa näyttelyssä. Tarttuipa siellä muutama esitettäväkin narun päähän:
Lauantaina Vekku - ihana 10v flättimummo, extempore-esitettävä:
=> Helsinki Veteraani Voittaja 2012!

 
Sunnuntaina ennakkoon suunniteltu: Jereck
=> Voittaja 2012 (+ SERT, CACIB, VSP)
 
Suunnittelematon: Eppeli
=> VAL ERI3


Meidän isukki oli myös kehässä, ja menestyi hienosti. Muutama tilannekuva on saatu kaapattua:
Kilu lauantaina Paras Uros 3:


Kilu sunnuntaina Paras Uros 2:


perjantai 7. joulukuuta 2012

Pennut 4 vko

4-viikkoissynttäreitä vietettiin tiistaina ja täyttä yhtä kuukautta Itsenäissyspäivänä. Syntymäpäivä Svenka Dagen, 1 kk Suomi-päivänä!

Me ollaan jo pieniä koiria! Ollaan päästy juoksentelemaan lattialle ja lelutkin jo kiinnostavat vähän! Tässä helistinpupu saa kyytiä



Pennuista on vain söpöjä kuvia. Kädet ei riitä kuvaamaan silloin, kun ryömitään piiloon tai syödään lisäruokaa tosi sotkuisesti!

 
Mielipide päivän kuvauksista:
 
 
 
Leikkihetken jälkeen asetuttiin lähes vapaaehtoisesti mamman pehmopetiin
 

Pennut 2 vko => 3 vko

Tässä vaiheessa tapahtunut kovaa kehitystä. Sokeista ryömivistä mönkijöistä on tullut horjuvia pieniä koiranalkuja, jotka nukkumisen ja syömisen lisäksi aloittelevat leikkimistä

Siru tuottaa hyvin maitoa, mutta uusiin makuihin on totuteltu: yhtenä päivänä kermaviiliä, yhtenä jauhelihaa ja yhtenä hyvin liotettua Royal Canin Starteria. Tässä näyte jauhelihan maistelusta:

 
Korvat ovat selvästi alkaneet kasvaa. Aluksi niin pienet ja söpöt pikkukolmiot ovat suurentuneet ja muuttuneet pieniksi luppakorviksi:

Tässä vielä pikkuinen luppakorva:

Ääntä alkaa jo lähteä, jos jostain syystä kiukuttaa. Ja yritteliäisyyttä jo löytyy - reunan yli yritetään jo kammeta.




Me ollaan koko ajan oltu söpöjä, mutta söpömmäksi vain muututaan!

tiistai 20. marraskuuta 2012

Pennut 2 viikkkoa


2-viikkois-synntäreitä vietettiin hyvin arkisissa merkeissä: Ensin syötiin massut täyteen
 
 

Ja sitten tietysti väsytti ihan kauheasti! Porukasta yksi halusi nukkua erillää, ei tullut yhteispäikkärikuvaan.
Tunnustetaan, että alunperin vain yksi rötkötti selällään. Oli niin söpö, että muutkin piti vähän asetella.

Lopuksi vielä näpsäistii jokaisesta "seisomakuva". Pennut eivät vielä eiso itse, pikkuisen liikkuessa nousevat jaloilleen. Näitä kuvia on tosiaan otettu 1/pentu sen enempää asettelematta. Ja osa nukkui kämmenellä, kuten näkyy kovin rennosta asennosta. Pennut ovat syntymäjärjestyksessä:

1. tyttö
 
2. tyttö
 
3. poika
 
4. poika
 
5.tyttö

6.poika

7.poika

Iiiihan kohta aukeaa silmät! Myöhään illalla näkyi jollakin pieni kiilto tiukasti puristettujen luomien välistä.


Kuvissa värit heittävät usein, tässä melko hyvä kuva värieroista. Turkit muuttuvat joka päivä, saa nähdä millaiset tulevat. Karvaa on alkaneet muutamat kasvattaa oikein urakalla!


Ikää 13 pv

Pennut kasvavat selvästi ja ovat entistä eläväisempiä. Laatikkoon laitettiin jo pieni korotuslauta, sillä kohta pikkuiset punnertavat jo jaloilleen ja ei kestä kuin hetki niin kiipeävät aukosta ulos.

Odotamme kovasti silmien avautumista, vielä ei kellään kiiltele luomien raosta.

Jotakin horjuvia askeleen tapaisia on otettu, pääsääntöisesti liikkuminen on jotakin pikaryömintää.

Illalla napattiin vielä 13-päiväiskuva ennen 2-viikkoissynttäreitä.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Sukulaisia

 
Pentujen mummi Freda, kotoisasti "Ritu", oikeasti Jaeva Chiquitita
 

Ukki Patrik nuorena (Sanderfield Pure Talent)

Ukki Patrik 2010 kesäkuosissa

Turkin väri muuttuu vuosien saatossa!

Tässä vielä kuva isä Kilusta:

Tasaista arkea

Pikkuiset nukuuvat hyvin ja mamma hoitaa. Tässä vaiheessa hyvin helppoa!

Eilen iltasiivouksen yhteydessä vaihdettii pesuvati isompaan koriin:

Köllöttivät korissa tyytyväisenä filttien vaihdon ajan.

Vielä 1vko synttärikuva

Väsynyt synttärijuhlija
 

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Synttärikuvia


 Tiistaina "vietettiin" 1-viikkoissynttäreitä. Synttäriaterialla oli tarjolla mamman maitoa. Hyvin maistui porukalle.
 
 
 Porukka oli kuten kuvasta näkyy tapansa mukaan melko väsyneitä. Synttäriaterian jälkeen taas torkkujen aika!

 
 
 
Tästä kuvasta näkyy hyvin koko - mulla ei ole mikään jättikäsi. Silmät on vielä supertiukasti kiinni, joten salamallaräpsyttely ei pentuja haitannut. Koko aikaa ei oltu ihan hiljaa, joten tärähtäneitäkin otoksia saatiin monta ruutua.
 


Korvat ovat nousseet tosi söpösti pystyyn. Kaikilla sievät pikkukolmiot!


Nuo tassunpohjat ovat niin syötävänsöpöt! Pienenpienet nahka-anturat